Kalajoen pääkirjastolla on syyskuussa esillä näyttely ’Petroolilla valoa ja lämpöä’. Petroolilamput ja -keittimet on kerännyt ja kunnostanut toimintakuntoisiksi rajamäkeläinen, eläkkeellä oleva turvallisuuspäällikkö Allan Haarakangas. Hänen tavoitteenaan on esitellä ja säilyttää tuleville sukupolville nämä upeat esineet, jotka olivat monille kodeille aivan välttämättömiä 1920-luvulta aina 1960-luvulle asti ennen talojen sähköistämistä.
Petromax, Tilley, Hasag ja Primus olivat tunnetuimmat merkit, joita suomalaisissa kodeissa käytettiin. ”Petruska, Tillikka ja Hasakki olivat kansan antamia nimiä kyseisille laitteille ja varsin monille Tillikka oli yleisnimi kaiken merkkisille laitteille kuten Heteka metallisängyille. Varsin monilla iäkkäillä henkilöillä on unohtumattomia muistoja niistä hetkistä, kun he tekivät koululäksyjään suhisevan ja lämpöä hehkuvan petroolilyhdyn kirkkaassa valossa. Se oli lyhty, jonka hehkusukka rikkoutui helposti, eikä lyhtyyn saanut koskea kuin isä…”
Näyttelyn asettaja on paikalla maanantaina 2.9. klo 12 sekä lauantaina 28.9. klo 12 kertomassa esillä olevista esineistä kaikille kiinnostuneille henkilöille ja johdattamassa petroolivalon ja -keittimien ihmeelliseen maailmaan.